Meidän "Fellow", ranskalainen kiipeilijä Charles Dubouloz, saavutti tällä viikolla 13 päivän kierroksen Écrinsin massiivissa, ohjelmassa kymmenkunta nousua. Kysyimme häneltä tämän saavutuksen alkuperästä ja toteutuksesta.

Miten tällainen projekti valmistellaan, niin monilla nousuilla? Oliko sinulla mitään pelkoja?

⁣⁢Ideani oli mennä tälle vuoristoalueelle ja tutkia sitä mahdollisimman paljon. Tunsin alueen hyvin vähän, joten käytin paljon aikaa topojen ja karttojen tutkimiseen. Hain arvokkaita kirjoja (Labandes) ENSA:n (Ecole Nationale Ski et Alpinisme) kirjastosta, jotka auttoivat minua paljon. Pyysin myös apua paikallisilta oppailta, jotka tuntevat alueen hyvin. Monien valmistelutuntien jälkeen minulla oli tarkka kuva projektistani.
Tässä vaiheessa minulla oli paljon tuntemattomia tekijöitä, erityisesti tietyissä siirtymissä eri seinämien välillä. Jännitys iskee väistämättä lähtöä edeltävinä päivinä, kuten ennen jokaista tavoitetta.
Fyysisesti olen myös suuntautunut harjoittelussani enemmän kestävyyteen ja hieman vähemmän kiipeilyyn, jotta pystyisin kestämään joskus pitkiä päiviä.⁤⁣

⁣⁢Millainen oli tyypillinen päiväsi tällä kierroksella?⁤⁣

Herääminen keskellä yötä, jota seurasi yöllinen lähestyminen. Yleensä kiipeily alkaa auringonnousun aikaan ja kestää suuren osan päivästä. Sitten laskeutuminen ja siirtyminen seuraavalle suojalle... Muutama tunti unta ennen kuin jatketaan seuraavana päivänä.

⁣⁢Mitä on mukana 13 päivän retkikunnalla lähdön kynnyksellä?
Elämän välttämättömyydet... mutta se on jo liikaa! Laukku on painava: noin 10 kg. Köysi, kiiloja, valjaat, jääraudat, jäähakku, kiipeilykengät, asianmukaiset vaatteet, vähän ruokaa, 1 litra vettä... On kuitenkin syytä huomata, että tämänkaltaisissa projekteissa jokainen gramma on tärkeä ja kaikki punnitaan ennen lähtöä. Mitään ei jätetä sattuman varaan!⁤⁣

⁣⁢Mikä oli kaunein muistosi retkikunnan aikana? Ja mikä oli suurin pelkosi?
Paras hetki oli ehkä Olanin huippu 10. päivänä... näin kaikki vuoret, jotka olin juuri kiivennyt. Valitsemani reitti näytti ylhäältä käsin loogiselta. Kaunis onnen hetki jaettuna Josephin, silloisen kiipeilykumppanini, kanssa. Minulla ei ollut suurta pelkoa, vaan pikemminkin vähemmän miellyttäviä hetkiä. Erityisesti joillakin erittäin halkeilevilla jäätiköillä, joissa piti väistellä kuoppia, tai kivien putoaminen Olanin pohjoisseinämällä. Upea tunnelma.⁤⁣

Toteutit ensimmäisen osan yksin, millainen mielentilasi oli näinä päivinä? Ja sitten kun kumppanisi liittyivät seuraasi?
Pidän yksin liikkumisesta vuoristossa. Kaikki moninkertaistuu, päätöksenteosta epäilyksen tai onnen hetkiin. Mutta sitoutuminen erityisesti tällaisessa maastossa (halkeamat ja huono kallio) on erittäin tärkeää. Siksi on onnistuttava säilyttämään liikkumavara, vaikka joskus kaikki ei riippuisikaan enää minusta vaan onnesta. Olen tietoinen tästä, siksi yritän olla käyttämättä sitä väärin.
Kun Joseph liittyi seuraani, se oli onnea. Paine laski selvästi pykälän, tästä eteenpäin voin luottaa myös vankkaan kiipeilykumppaniin nousuissa... se muuttaa paljon! Sitten Antoine liittyi seuraani kahdelle viimeiselle etapille, hän oli virkeä ja täydessä kunnossa. Pystyimme jatkamaan "koneen" painamista saadaksemme kierroksen päätökseen mahdollisimman nopeasti.

Mikä sai sinut pitämään yllä tätä korkeaa vauhtia näiden 13 päivän ajan?
Epäilemättä harjoittelu... viime kuukausien harjoittelu, mutta myös kaikki lapsuudesta asti ulkona juoksemiseen, kiipeilyyn ja yöpymiseen käytetyt tunnit.
Ja sitten luultavasti suuri motivaatio tässä projektissa. Halua löytää kaikki nämä kauniit vuoret!

Tällaisen seikkailun ja poikkeuksellisen suorituksen jälkeen, mitä olet suunnitellut tuleville kuukausille?
Välittömästi hieman lepoa ja sitten valmistautumista retkikuntaan Nepaliin syksyllä. Se on vain kuukauden päästä, joten se tulee nopeasti...