Islanti-seikkailu
Pohjois-Atlantilla, Grönlannin ja Norjan välissä, pieni saari erottuu valtameren keskeltä. Uudessa Vuarnet Day -jaksossa Romain Charrier kertoo suhteestaan siihen, jota kutsutaan Jäämaaksi.
Kuvat ja teksti: Romain Charrier
Neljä kertaa kolmessa vuodessa – jotkut saattavat pitää sitä paljon, mutta se on määrä, kuinka monta kertaa olen ylittänyt Atlantin matkatakseni sinne. Se on kuitenkin niin vähän, kun paikkaan kohdistuva lumouksemme ottaa vallan. Islanti teki minuun hyvin erityisen vaikutuksen, kun matkustin sinne ensimmäistä kertaa. Se oli vuonna 2015, ja siitä lähtien olen asunut, työskennellyt ja tutkinut lukuisia sen kolkkia. Valtava ilo. Viime kesäkuussa päätin palata sinne uudelle road tripille ainoana haluna matkustaa ja tutkia. Yksinkertainen halu löytää uusia horisontteja, erilaista kulttuuria, tuntea olevani yhteydessä luontoon ja sen uskomattomiin maisemiin.
Tämä seikkailu rakentui sen mukaan, mitä löysin joka päivä tien päällä. Ylämaat, pohjoinen, etelä, itä, länsi. Olen ollut melkein kaikkialla. Saatoin viettää kaksi minuuttia tai kolme päivää riippuen siitä, mitä etsin ja minne olin menossa. Sanoinmaton intohimo tutkia ajan myötä, joskus niin lempeän ja joskus liiankin lyhytaikaisen, jotta hetken voisi vangita. Siksi kuljen tätä polkua ja miksi olen aina arvostanut ja kuunnellut isäni neuvoja, joka itsekin on intohimoinen valokuvaaja. Hän käsittää valokuvauksen hetken kääntämisenä, jonka voimme ikuistaa yksinkertaisella laukaisulla.
Islanti, kauneutensa ja uskomattoman monimuotoisuutensa vuoksi, on aina todella tehnyt minuun vaikutuksen. Mustat hiekkarannat, hämmästyttävän muotoiset kalliot, meri, virtaavat joet, murtuvat jäätiköt, loputtomat vuoret. Saari, jossa harmonia tuntuu täydelliseltä ja jossa elää upea ja niin hauras eläimistö. Tämä vahva suhde luontoon, joka joskus ylittää ymmärryksen valojen ja kuvien mukaan, pyörii jatkuvasti mielessäni.
Jokainen päivä Islannissa on erilainen. Tuulee (paljon), sataa, sataa rakeita, on kaunista, sumu ilmestyy ja katoaa. Vitsailen jopa kutsuvani sitä "Windlandiksi" – tuulen maaksi – kun joudun taistelemaan tuulta vastaan valokuvausta varten. Säällä on ensisijainen rooli, sillä tunne neljän vuodenajan läpikäymisestä muutamassa minuutissa on todellinen tällä saarella. Maisemat kuljettavat meitä, ja tunnemme itsemme joskus yksinäisiksi ja avuttomiksi, kaukana kaikesta ihmistoiminnasta.
Olo meren keskellä olevalla saarella on jo itsessään jotain erityistä. Satojen kilometrien kulkeminen silmät häikäistyinä ympäröivistä elementeistä. Islannin suihkun maistaminen valtavan vesiputouksen lähellä. Lintujen hyökkäysten kohteeksi joutuminen, kun ne suojelevat pesiään; Yön viettäminen autossa syrjäisellä parkkipaikalla ja odottaminen auringonnousua lähteäkseen taas liikkeelle. Vuosisadan heijastuksen odottaminen. Lähdön ottaminen vuonojen keskellä. Lukemattomia unohtumattomia kokemuksia.
Niin suuri ja voimakas luonto on kesyttämätön voima, joka yllättää minut jatkuvasti. Se ottaa aina oikeutensa takaisin, tapahtuipa mitä tahansa, ja sen löytäminen tutkimalla on intohimoni.
Minun on usein vaikea selittää, mitä tunnen tiettynä hetkenä. Siksi olen valinnut valokuvata ympäröivääni. Se on mielestäni ihanteellinen tapa kommunikoida, välittää tai jakaa näkemyksiäni asioista.
