Chilen tulivuorten tutkimusmatka
Kun ajattelemme Chileä, hiihto ei välttämättä tule ensimmäisenä mieleen. Muutama kuukausi sitten Stéphane Guigne ja Étienne Merel eivät kuitenkaan epäröineet kauan ennen kuin ylittivät maailman, kun tilaisuus hiihtomatkaan avautui. Ohjelmassa oli 1500 kilometrin matka maan tulivuorten halki, odysseia lumen ja viidakon välillä ennen päättymistä Tyynenmeren rannalle. Seikkailu, jonka aikana he pääsivät kokeilemaan uutta Vuarnet Ice-malliamme todellisissa olosuhteissa.
Kuva: Stéphane Guigné
Hei Stéphane, voisitko esitellä itsesi muutamalla sanalla?
Kasvoin Alpeilla perheessä, jonka filosofia oli kokea mahdollisimman paljon elämyksiä. Vietimme siis paljon viikonloppuja vaeltaen vuorilla. Jatkoinkin tätä nopeasti kavereiden kanssa, olipa kyseessä sitten rullaluistelu tai hiihto, ja lopulta matkustaminen. Alin kiinnostua valokuvauksesta ja kehittää kriittistä silmääni opiskellessani Pariisissa. Yksi kämppäkavereistani oli todellinen analogisen valokuvauksen harrastaja. Hänen kanssaan kehitin tämän intohimon pimiössä kuvaamiseen. Lähdin sitten Pariisista Kanadaan työskentelemään ja tutustumaan mantereeseen, jonka tunsin huonosti. Nykyään olen palannut vuorilleni Grenobleen, kaikkien seikkailujeni lähtöpisteeseen. Tapahtui mitä tahansa, kun lähden kotoa, olipa kyseessä sitten hiihto tai matkalle lähtö, kamerani on ensimmäinen asia, jonka pakkaan laukkuuni.
Viime kesän lopulla vietitte noin kymmenen päivää Chilessä Étienne Merelin kanssa, mikä motivoi tätä kohdetta?
Olimme erittäin motivoituneita ajatuksesta liittyä Nathanin ja Sophien seuraan, ystäväpariskuntaan, joka oli maailmanympärimatkalla polkupyörällä. He olivat Boliviassa viimeisen kuukautensa Etelä-Amerikan mantereella. Kun he etsivät ideoita pyörien lepuuttamiseen ja toisen kokemuksen saamiseen, he ottivat uudelleen yhteyttä Étienneen saadakseen yhteystiedot Chanchita Busiin, jolla hän oli jo tehnyt road tripin Argentiinassa. Uskon, että siinä hetkessä, kun he mainitsivat tämän idean, se oli jo edennyt liian pitkälle hänen mielessään, eikä hän voinut muuta kuin lähteä uudelleen. Vähän myöhemmin, kun olin surffireissulla Portugalissa, sain tekstiviestin: "Haluaisitko lähteä kahdeksi viikoksi tapaamaan Nathia ja Sophia Patagoniassa hiihtovaeltamaan muutamia tulivuoria ja matkustamaan Chanchita Busilla?" Minun tarvitsi vain sanoa kyllä, kaikki oli jo suunniteltu, ja seuraavana päivänä minulla oli liput.
Lähtöpisteenne oli Temuco, Santiago eteläpuolella. Mitkä olivat tämän matkan päävaiheet? Kuinka monta kilometriä kuljitte?
Päävaiheet määräytyivät tulivuorten mukaan, joita halusimme kiivetä, mutta myös sään ja teiden kunnon mukaan. Järjestyksessä teimme Lonquimay-tulivuoren valloituksen, yrityksen lähestyä Llaima-tulivuorta, vierailun Pucónin kaupungissa, vaelluksen El Canin luonnonsuojelualueella, Villarrica-tulivuoren valloituksen, vaelluksen viidakossa ja kahden päivän melontaretken Hornopirénin ympäri. Yhteensä hieman yli 1000 km, mikä on jo melko paljon! Pidän yksityiskohtaista matkapäiväkirjaa niille, jotka ovat kiinnostuneita!
Miten tällainen road trip järjestetään? Käytittekö paljon aikaa sen valmisteluun etukäteen?
Tässä tapauksessa se oli todennäköisesti yksi vähiten valmistelluista matkoista. Mutta se, että meillä oli Manu Chanchita-Bussi joka asuu paikan päällä ja tuntee alueen hyvin, auttoi meitä paljon. Sanoimme hänelle vain, että halusimme kiivetä muutamille tulivuorille hiihtovaelluksella ja nähdä Patagonian villin puolen, ehkäpä kajakeilla. Määrittelimme sitten tapaamispaikan, aivan Chilen eteläosaan, noustaksemme bussiin ja aloittaaksemme seikkailun ilman, että olisimme liian kaukana tavoitteistamme. Varsinainen projektin suunnittelu tehtiin kuitenkin ensimmäisenä iltana bussissa Manun kanssa, kaikki viisi kumartuneina kartan ylle. Tajusimme nopeasti, ettemme todennäköisesti tekisi kaikkea, mitä olisimme halunneet! Halusimme erityisesti laskeutua kohti Torres del Painin kansallispuistoa nähdäksemme jäätiköiden sulautuvan turkoosiin siniseen veteen ja tarkkailla matkan varrella joitakin myyttisiä vuoria, kuten Fitz Royta. Mutta emme olleet todella huomanneet, että se oli 2000 km alempana, ja teiden kunto sekä bussi tekivät siitä nopeasti liian monimutkaista.
Voitko kertoa meille lisää tästä kuuluisasta Chanchitas Busista?
Alun perin se on vanha Mercedes-kuljetusbussi 70-luvulta. Manu löysi sen sattumalta asuessaan Argentiinassa. Se oli autotallin edessä, joka halusi päästä siitä eroon pilkkahintaan. Sisältä bussi oli todella huonossa kunnossa, mutta moottori toimi edelleen täydellisesti. Hän ei voinut olla ajattelematta, mitä siitä voisi tulla, kun se olisi remontoitu. Anedottina mainittakoon, että bussin rekisterikilpi oli "Ski 884". Hänelle tuli siis idea tehdä siitä tukikohta laskijoille, jotka hiihtävät tällä mantereella. Häneltä kesti vuoden remontoida bussi kokonaan ja muuttaa tyhjästä kuoresta ilman ikkunoita viihtyisäksi pieneksi mökiksi viidelle tai kuudelle nukkujalle. Ja on tietenkin ymmärrettävä, että osien ja raaka-aineiden löytäminen ei ole Ranskassa niin helppoa, mikä hänen mukaansa oli vaikeinta hallita.
Ja millaista elämä on kyydissä ?
Elämä bussissa oli jopa unelmiani parempaa. Olen tottunut tekemään road trippejä pienissä, itse rakennetuissa pakettiautoissa, minulla on sellainen itsekin, mutta tämä on aivan eri ulottuvuus. Se on vähän kuin amerikkalainen unelma, kaikki on suurempaa. Jo valmiiksi tilaa on todella viidelle henkilölle, sekä pienen vuoristomajan kaikki mukavuudet. Siellä on jopa puuhella! Mutta suurin ylellisyys oli se, ettei tarvinnut ajaa, sillä bussin mukana tuli kuljettaja, Manu, sekä hänen kartturinsa ja uskollinen kumppaninsa Bengoa. Se oli todella lomaa, sillä paikallisen oppaan lisäksi saimme rentoutua matkojen aikana. Mitä muuta voisimme toivoa?
Palataanpa pääasialliseen tavoitteeseenne, joka oli hiihtää Chilen tulivuorilla. Miten se sujui? Vastasko se odotuksianne?
Se oli henkeäsalpaava kokemus. Olin jo kiivennyt useille tulivuorille Havaijilla, Oregonissa ja viimeksi Réunionilla, ja joka kerta ne ovat ainutlaatuisia kokemuksia. Eikä tämä kerta tehnyt poikkeusta, sillä ne olivat ensimmäistä kertaa lumen peitossa. Mutta ennen kaikkea saimme ensimmäistä kertaa nähdä sulaa laavaa vain muutaman metrin päästä kraatterissa Villarrican tulivuorella. Minulla on vieläkin kylmiä väreitä. Jo pelkästään sen vuoksi matka oli jo sen arvoinen. Puhumattakaan siitä, että olimme erittäin onnekkaita sään ja lumien olosuhteiden suhteen, sillä satoi vielä ensimmäisenä yönä bussissa. Tietenkin oli pientä turhautumista nähdä kaikki huipentuvat tulivuoret silmänkantamattomiin eikä voida kiivetä niitä kaikkia, mutta siihen olisi tarvittu paljon enemmän aikaa!
Mikä on suurin ero Ranskan ja Euroopan vuoriin verrattuna?
Minulle pääero on muoto. Koska olen kotoisin Alpeilta, olen tottunut näkemään vuoristoketjujeemme piirtämiä sahalaitaisia seiniä horisontissa. Chilessä, alueella jossa olimme, maisema on suhteellisen tasainen, sitä koristavat vain muutamat suuret kartiot, jotka kohoavat taivaalle. Kartiot ovat kahdelta kolmasosaltaan valkoisia ilman kasvillisuutta yläosassa ja alaosassa on vihreä kolmannes, jossa muodostuu kostea ja tiheä viidakko.
Minkä anekdootin muistat tästä matkasta?
Vastapainoksi erakkoelämällemme luonnon keskellä, menimme tanssimaan juhlistaaksemme Chilen itsenäisyyspäivää. Löysimme itsemme telttakatoksen alta kuuntelemassa chileläistä musiikkia kaikkien sukupolvien kanssa. Tunnelma oli villi ja meidät opetettiin Terremotoon (kirjaimellisesti "maanjäristys"). Se on tuoppi käynyttä viiniä ananaksen kanssa, joka saa maan tärisemään ja ennen kaikkea jalat tutisemaan. Herkullista!
Jos antaisit yhden neuvon alueen vierailuun?
Jos pidät villistä luonnosta, älä epäröi ja osta lentoliput.
Lopuksi, voitko antaa meille näkemyksesi Vuarnet Daysta?
Minulle Vuarnet Day ei ole kestosta tai suunnittelusta kiinni. Olipa kyseessä sitten road trip maailman toisella laidalla, kuten tämä, tai pieni retki ennen tai jälkeen työn, tärkeintä on paeta arjesta, päästä lähemmäs luontoa ja tarkkailla kauniita valoja.
